Lapua - Ruovesi 22.7.

 

Lapuan Virkiä – Pirkat 1-2(6-0, 4-7, 0-0, 2-3)

 

Tiistain vierasottelu Lapualla oli joukkueelta ensimmäisen jakson osalta väsynyt esitys, eikä joukkue saanut taisteltua juoksuja. Toiselle jaksolle Pirkat kaivoivat taistelijailmeen esille ja tulosta alkoi heti tulla. Ensin Reetta Aralinna kotiutti onnistuneesti Heidi Vullin ja hetken päästä Aralinna itse juoksee kotiin Emilia Mäkisen lyönnillä. Kun vielä Satu Alakotilakin onnistuu kotiutuksessaa, on Pirkkojen johto ensimmäisessä vuorossa 0-3. Lapua onnistuu kaventamaan tilannetta yhdellä juoksulla omassa sisävuorossaan, mutta Pirkkojen johto kesti hyvän ulkopelin ansiosta. Pirkat lisäävät myöhemmissä vuoropareissa johtoaan vielä Mäkisen kahdella ja Alakotilan yhdellä lyödyllä juoksulla. Lapuan kavennusyrityksistä huolimatta jakso päättyy Pirkoille 4-7. Supervuoro päättyy molempien osalta juoksuitta ja kotiutuslyöntikilpailussa Pirkkojen ulkokenttä on iskussa. Lapua onnistuu kahdesti, mutta Pirkat onnistuvat saamaan etenijän kotiin kerran enemmän, jolloin ottelu päättyy vierasjoukkueen voittoon. Ottelussa palkittiin ykköspalkinnolla Satu Alakotila ja kakkospalkinnolla Martta Asikainen.