KaMa - Pirkat 18.5.

Kankaanpään Maila – Pirkat 2-0 (9-1, 11-0)

 

Pirkkojen ykköspesiskausi starttasi käyntiin sunnuntaina ennakkoon sarjan suosikiksi rankatun Kankaanpään Mailan vieraana. Helteisessä säässä käyty ottelu alkoi Pirkkojen osalta mainiosti ja puolitoista vuoroparia joukkue pysyi täysin ennakkoon vahvemman vastustajansa mukana. Toisen vuoroparin tasoittavalla KaMa kuitenkin sai sisäpelinsä rullaamaan Elisa Salosen kahdella hienolla kotiutuksella. Tämän jälkeen lyöjä toisensa jälkeen onnistui ja vuoron jälkeen taululla olivat lukemat 8-0. Pirkat jatkoivat taistelua ja rakentelivat tilanteita kiitettävästi, mutta matka kotipesään oli liian pitkä. Viimeisessä ulkovuorossa vierasjoukkue kokosi rivinsä ja jatkoi ensimmäisen ulkovuoron mallikasta ulkopeliä, Kankaanpään tehdessä vain yhden juoksun. Myös Pirkat saivat juoksutilinsä auki viimeisen vuoroparin aloittavalla Reetta Aralinnan kotiuttaessa hienolla välilyönnillä Martta Asikaisen.

 

Toisen jakso alussa Kankaanpää osoitti heti sisäpelinsä vahvuuden ja takoi taululle kuusi juoksua, osittain hienoilla lyönneillä, osittain Pirkkojen pienoisella avustuksella. Pirkkojen sisäpeli puolestaan takkusi myös toisella jaksolla, eikä etenijöitä saatu kotipesään kovasta yrityksestä huolimatta. Kankaanpää sai kolmen viimeisen sisävuoronsa aikana vielä kolme juoksua, jakson päättyessä lukemiin 11-0.

Pirkkojen päivän parhaat olivat kakkospalkinnon arvoisesti takakenttää tilkinnyt Martta Asikainen, sekä ykköspalkittu, sähäkästi polttolinjassa liikkunut Heidi Vulli. Kankaanpään kakkospalkinnolla palkittiin Anniina Kiviharju ja ykköspalkinnolla Elisa Salonen.

 

Vaikka ottelusta tulikin selkeänumeroinen tappio, katsoo Pirkkojen pelinjohtaja Joni Manner jo luottavaisin mielin eteenpäin.

– Vastustaja oli niin kova, kuin ennakkoon osattiinkin odottaa. He rokottivat heti, kun vähänkin ote herpaantui. Pelistä löytyi myös erittäin paljon positiivisia asioita ja näiden kautta meidän täytyy jatkossa rakentaa peliämme.

 

Kankaanpää-pelin pöytäkirjan pääset katsomaan täältä.

 

Torstaina Pirkat avaavat kautensa Ruovedellä, kun vieraaksi saapuu sarjanousija Köyliön Lallit. Köyliöllä on allaan avauskierrokselta tiukka voitto Lapuan Virkiästä.

– Torstaina vastaan asettuu yksi kesän päävastustajista. Odotan pelistä erittäin tiukkaa vääntöä, jossa pienet marginaalit tulevat ratkaisemaan pelin, Manner arvio.