Laitila - Pirkat 3.6.

Laitilan Jyske – Pirkat 2-0 (8-0, 6-4)

 

Pirkat avasivat kesäkuun matkaamalla Laitilan vieraiksi. Jyske aloitti ottelun vahvasti tekemällä ensimmäiseen sisävuoroonsa kaksi juoksua. Pirkat eivät saaneet omalla sisävuorollaan kuitenkaan kavennusta aikaiseksi. Laitila puolestaan jatkoi sisävuoroissaan juoksujen tekemistä, osin ottamattomilla lyönneillä, osin Pirkkojen ulkokentän avustuksella. Pirkat eivät saaneet ensimmäisellä jaksolla sisäpeliään missään vaiheessa pyörimään ja jäivät nollille.

 

Toisen jakson Pirkat aloittivat vahvasti menemällä heti kahden ensimmäisen sisävuoronsa aikana neljän juoksun johtoasemaan. Tämän jälkeen Laitila kuitenkin pääsi kaventamaan ja hieman tuurillakin tasoihin ja ohitse, harhaheiton ja Pauliina Aallon kolmosjatkelyönnin ansiosta. Pirkat eivät kuitenkaan saaneet enää sisäpeliinsä puhtia, joten ottelu päättyi Laitilan voittoon.

 

Laitila-pelissä parhaana palkittiin onnistunutta lukkarityöskentelyä esittyny Leena Ojanen, sekä kakkospalkinnolla jokerina mainiosti pelannut Suvi Vehmaanperä.

 

Pelinjohtaja Joni Manner oli tyytyväinen toisen jakson parannukseen.

– Eka jakso oli heikkoa, eikä saatu pelistä millään kiinni. Toiselle jaksolle huima parannus, mutta tällä kertaa ei aivan pisteille riittänyt.

 

Bittilähteen ottelupöytäkirjan voit katsoa täältä