Lappajärvi - Ruovesi 5.7.

Lappajärven Veikot – Pirkat 2-0 (10-0, 6-1)

 

Lauantaina joukkue matkusti Lappajärvelle, jossa kotijoukkue iski ensimmäisellä jaksolla tahdit jo ensimmäisessä sisävuorossaan. Pirkkojen ulkokentän avustuksella Lappajärvi karkasi heti alussa 6-0 johtoon.

Pirkat saivat omalla sisävuorollaan tilannetta rakennettua, mutta jäivät juoksuitta. Tämän jälkeen ulkopeli kuitenkin parani Pirkkojen osalta ja Lappajärvi sai omaa juoksusaldoaan kasvatettua seuraavassa kahdessa sisävuorossaan vain kahdella juoksulla. Pirkat rakentelivat edelleen tilanteita onnistuneesti, mutta juoksujen lyöminen tuotta joukkueelle ongelmia. Jakso päättyi lopulta lukemiin 10-0.

 

Toinen jakso ottelusta kulki hyvin samalla kaavalla kuin ensimmäinen. Pirkkojen kotiutukset tökkivät ja ulkopelissä Lappajärvi sai juoksunsa osittain hyvillä välilyönneillä, mutta osittain myös Pirkkojen omien räpylöiden kautta. Hieman lohtua tukkoiseen sisäpeliin kuitenkin saatiin kolmannen vuoroparin tasoittavalla, jolloin Jaana Harjunen kotiutti Essi Leppäsen kakkospuolen kovalla maalyönnillä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt taistelemaan pisteistä, vaan Lappajärvi vei toisen jakson nimiinsä 6-1.

 

Ottelussa Pirkoilta palkittiin vaihtajina sisäpelissä pelanneet Taina Honkanen ja Heidi Vulli.