Kausi 2007 Tytöt91-92

Kauden 2007 palkitut

Kauden pelit ja suoritukset ynnättyään valmennustiimi jakoi joukkueen palkinnot seuraavasti:

Kauden 2007 Paras Pelaaja Martta Asikainen
Kauden 2007 Tehopelaaja   Milja Vehmaanperä
Kauden 2007 Luottopelaaja Iida Pajunen

Joukkuepotretti voitetun puolivälierän jälkeen

C-tytöt pelisarjan neljänsiä Nuorisoleirillä!

Ruoveden Pirkkain tämän kesän  loistavat leirisijoitukset saivat jatkoa, kun C-ikäiset tytöt sijoittuivat hienosti pelisarjan neljänsiksi Tampereen Nuorisoleirillä.

Pirkkain tytöt selvisivät alkulohkosta puolivälieriin voittamalla kaikki vastustajansa. Puolivälierissä vastaan asettunut Joensuun Maila onnistui tällä kertaa vain ensimmäisessä sisävuorossaan haastamaan  päättäväisesti ja taitavasti pelanneen Pirkkain joukkueen ja näin paikka välierissä oli varma juoksuin 7-3.

Välieräottelu Lapuan Virkiää vastaan oli trilleri alusta loppuun saakka. Loppuottelupaikkaa lähdettiin hakemaan  ja suurella sykkeellä pelattu tiukka taistelu päättyikin vasta toisen kotiutuslyöntikisan jälkeen niukasti 5-4 Lapualle. Häviöstä huolimatta koko joukkue pelasi loistavasti antamatta vastustajalle mitään ilmaiseksi.

Pronssiottelussa vastassa oli Ylistaro, tuttu joukkue viime vuoden pronssiottelusta. Peliote oli aluksi Pirkoilla, mutta harmittava lipsahdus ensimmäisen jakson lopussa kahden palon tilanteessa käänsi jakson ja koko ottelun Ylistarolle.

Joukkueessa pelasivat Karoliina Ahonen, Martta Asikainen (C),Kaisla Kiviranta, Jenni Koivunen, Riina Kulju, Anne Lamminen, Iida pajunen, Jessi Raivio, Ida Saarilahti ja Milja Vehmaanperä.

Kiitos tytöille kesän parhaista peleistä ja hauskasta leiristä!

Sarjataulukko

1. Pesäkarhut -91 Pori
2. Lapuan Virkiä
3. Ylistaron Kilpa-veljet
4. Ruoveden Pirkat
5. Hämeenkyrön Räpsä
6. Hyvinkään Tahko -91
7. Joensuun Maila
8. Iin Urheilijat

Täällä leiristä lisää

Kuva H.Saarinen, Foto-Ruovesi

SARJATAULUKKO   2007                                  
CTD C-TYTÖT LEIRISARJA LOHKO D 

JOUKKUE OTT  3P  2P TP 1P 0P JAKSOT JUOKS  P
Seinäjoki   12 11 0 0 1 0 23-  2 (436- 73) 34
Ilmajoki          12 10 1 0 0 1 22-  3   (359- 83) 32
Ilmajoki2    12 7 0 0 1 4 15- 10 (236-193) 22
Ruovesi  12 4 1 0 1 6 10- 14 (151-224) 15
Ikaalinen 12 2 1 0 0 9 6- 19 (102-345) 8
Hämeenkyrö  12 2 0 0 2 8 6- 19 (115-311)  8
Kankaanpää 12 0 3 0 0 9 6- 21 ( 84-254) 6

Kuva H.Saarinen, Foto-Ruovesi

Hämeen aluesarja 2007

Aluesarjassa pelaavat Hämeenkyrön Räpsä, Ikaalisten Tarmo, Kangasalan Kisa ja Ruoveden Pirkat.

Sovitut sarjapelit

to 19.7 Ikaalinen - Pirkat 2-1
ke 8.8 Pirkat - Kangaslala 2-0
su 12.8 Pirkat - Hämeenkyrö 2-0
ti 14.8 Pirkat - Ikaalinen 2-0
ke 22.8 Kangasala - Pirkat 0-2
to 30.8 Hämeenkyrö - Pirkat 0-2

 

C-TYTÖT 2007
LOPULLINEN SARJATAULUKKO

1. Ruoveden Pirkat
2. Ikaalisten Tarmo
3. Hämeenkyrön Räpsä
4. Kangasalan Kisa